Piilosokeria

By | kesäkuu 11, 2017

Me tehtiin tänään koulussa valmennusopin tunnilla pienimuotoinen tukimus siitä, miten paljon sokeria erilaiset tuotteet sisältävät. Monet pakkaukset näyttävät terveellisiltä, mutta todellisuus saattaa olla ihan muuta. Otanpa esimerkiksi Gefilus-mehun, jossa 1litrassa on 30palaa sokeria, riippuen toki mausta. Kevyttuotteissa, kuten 200g rasvatonta jogurttia on 4 sokeripalaa. Uskoisitteko? Aika hyvin sitä sokeria saadaan ujutettua tuotteisiin. 3g sokeria vastaa kutakuinkin yhtä sokeripalaa. Ruispalapussillisessa leipää on vajaa 1 sokeripala. Sen hiilarit eivät ehkä olekaan niitä pahimpia

sokeri

En todellakaan sano, että sokeria tulisi nyt välttää ja se on maailman kamalinta, etkä siis voi syödä enää mitään, kun kaikessa on sokeria. Jopa 200g maitorahkaa on sokeria se vajaa 3 palaa. Kannattaa kuitenkin muistaa se, että vaikka tuote sisältäisi sokeria, ei se välttämättä ole lisättyä sellaista, jos sokeria ei mainita tuoteselosteessa. Esimerkkinä juurikin tuo maitorahkan sokeri, se ei ole tuota valkoista pussisokeria lisättynä, vaan luontaista. Aivot tarvitsevat sokeria toimiakseen, aika paljonkin. Yksittäiset valinnat eivät määrää ruokavaliosi laatua eikä sokeria voi eikä tarvikaan vältellä missään nimessä täysin. Kannattaa ehkä vain kiinnittää tuotteisiin huomiota, koska oikeasti voi luulla syövänsä terveellisesti ja välttävänsä niitä runsaita sokerimääriä, esimerkiksi juuri tuota Gefilusta juodessaan. Teollisuus muokkaa purkit niin houkutteleviksi, että se jo saa luulemaan niitä terveelliseksi. Pakkohan sen on olla terveellistä, kun on noin raikkaat hedelmät ja värit kuvissa.

Tiesitkö myös, että tuoteselosteita lukiessa tuoteselosteen ensimmäistä ainetta on eniten kyseisessä valmisteessa, seuraavaa luonnollisesti toiseksi eniten jne. Se mikä mainitaan vikana, on vähiten.

Ruokailut on mulle ainakin makuja ja nautintoja, joten ei saa päästää tällaista juttua liian tarkaksi, pakonomaiseksi, mutta kannattaa aina pienellä varauksella suhtautua siihen, mitä tuote todellisuudessa sisältää. Pitäkää rento ote ei saa olla liian ankara. Itselleni nämä sokerimäärät ei juuri ollut yllätyksiä, mutta selvisi konkreettisemmin sen määrä, kun katsottiin se sokeripaloissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *